Lintsaus.

Aamulla oli aika hirveä olo, ja, no tiiätte mitä siitä seuraa; viiltelin. Ja tällä kertaa tein oikeesti syviä haavoja... Sit aattelin et en pystys menee siin kunnos kouluu joten aattelin lintsata. No, mun LV sitten soitti mun vanhemmille et miks en ole taaskaan koulussa. Sittenkös äitini soitti mulle ja "raivosi" asiasta. Sitten tuli todella paha olo, ja kaikki tunteet pääs pintaan ja avauduin, tarkoituksettomasti, kaikki pihalle siinä puhelimessa. Ja sitten aiheutin sen että joudun taas huomenna lääkärille...

Mutta toisaalta, tällä kertaa meen yksin joten ehkä uskallan kertoa niistä mun "itsemurha yrityksistä" ja jos sitten saisinkin apua... :/

Nothing...

Mulle tuli eilen illalla ihan järjetön tunne! Oikeesti, mä en oo ikinä tuntenu olooni niin hyödyttömäks, surkeeks ja huonoks. Mun oli niin paha olla, etten ees osaa kuvailla sitä tunnetta. Mä olin ikäänkun  ihan turta. Mä vaan makasin suihkun lattialla silmät kii itkien ja toivoen että kaikki olis jo ohi. Että mä hukkuisin siihen veteen joka valu mun naamalle. Enkä pystyny/halunnukkaa liikuttaa mun jalkoja tai käsiä. Enkä tiiä kuinka kauan makasin siinä, mut se tuntu ikuisuudelta.
Ja kun pääsin siitä ylös, mä vaan etin jotain jolla voisin satuttaa itteni, ja kun en löytäny mitään terävää ni mä rupesin puremaan ja raapimaan itteeni kun pielipuoli. Eikä sekään auttanut.

Nyt voisin sanoo et oon kirjaimellisesti eksyksissä, elämässä...

"I matter.." -- "No u don't"

Mä oon kai aina ollut se 'kiltti tyttö'.. En siks että olisin halunnut tai ollut hyvä missään... Vaan siksi koska mä olin toinen lapsi. Mun veli oli pärjänny ihan hyvin koulussa, ja kaikki paineet asettu mulle. Multa odotettiin hyviä tuloksia ja, musta tuntuu, että ootettiin vähän liikoja. Sain hyvän numeron kokeesta koska tein niin paljon töitä sen eteen. Ja jos sain alle kasipuolen, mä en täyttänyt odotuksia. Oli vaan
"Ihan hyvä mut ens kerralla menee varmasti paremmin"
Se mursi mut.. Nyt jälkikäteen paremmin mietittynä, se oli syy mun itkemiselle iltasin.
Mä en ollut tarpeeksi hyvä.
Ja ne samat paineet on yhä mun harteilla. Veli pääsi jo sinne kouluun minne halus.. Nyt multa odotetaan paljon.. Liikaa.. Jotain mihin mä en pysty vaikka kuinka yrittäsin.
"sä asetat itse ittelles paineet koulun suhteen"
Ne sanoo. Mut mä nään pettymyksen niitten kasvoilta. Ja ehkä tässä vaiheessa kasaan ittelleni paineita, mutta siks, koska ne on aina ollut mulla. Ekasta koulupäivästä lähtien. Joku on asettanut mulle tavoitteita mun puolesta! Ja nyt kun ois aika tehdä omia valintoja, mä en pysty siihen koska mulle on aina asetettu rajat joita ei saa alittaa. Nyt mä olen ihan hukassa koska mulle ei kerrottu miten pärjätään omillaan. Mulle ei kerrottu, miten asettaa rajat itse. Omalle tasolle. Koska mulle on aina ollut liian korkee rima, muiden odotuksien takia, muiden tavoitteiden takia.

Mut on aina työnnetty rikkoutumisen partaalle. Ihan siihen rajalle...

"Yrittäisit edes! Susta vaan ei oo mihinkään!"

Niin ne sanoo..
Siks mä vedinkin taas aamulla ihan järettömän määrän pillereitä... Yritin et jos ois ees tajun saanu lähtee, mutta ei. Kuinka paljon se muka tarvii?! Mä vedin montaa eri lääkettä ja melkein 1 ja puol kourallista kaikkia yhteensä! Ekö se riittäs saamaan ees tajuu kankaalle? Näköjään ei. Mutta mikäs sitten?!

Eikä mun äitiäkään ees kiinnosta et oonko syöny mitään. Ja varmasti se on huomannu jo tähän mennes et kuin paljon lääkkeit silt puuttuu, mutta eihän sitä kiinnosta... Se vaan haluu mut äkkiä pos sen jaloista!! ~.~

Toivottavasti pääsen sinne osastolle ni ei senkään tarvii enää huolehtii musta...
Ja jos en pääse ni seon ranteet auki ja lääkkeitä kaikki mitä kaapista löytyy. Jos se ei auta ni paksua narua ja siihen silmukka ja kaulan ympäri....

Lääkäriin

Torstaina olisi se lääkäri käynti... Näköjään on enää pienestä kiinni menenkö osastolle. Eilen olin äidin valvovan silmän alla koko päivän ja sitten illalla oli hirvee puhuttelu asiasta...... Mutta koska täytyy nyt mietiskellä asioita ihan yksikseni niin nyt tämäkin postaus jäi lyhyeen..

Viiltelyä, viiltelyä ja viiltelyä

Tuntuu ettei voi muuta tehäkkää ku vaa viillellä.. :// ja aina mitä enemmän sitä tekee, ni sitä syvempiä haavoja rupeen tekee.. :/

Life isn't fair...

Ja mua on ruvennu pelottaan mun omat reaktiot; jos niist ei vuoda kunnol verta (vaa tihkuttaa) ni mua rupee ärsyttää va revin ranteit vaa enemmä...

Normal?

Itsemurha...

Mä...
En...
Kestä...

Mä en tiiä mikä menee vikaan! Mut koko ajan joku syö mun mieltä, ja mä en pysty keskittymään. Mä näin viimeyönä ihan hullun unen. Mä en muista sitä ihan tarkalleen mut kutakuinkin näin:

Ekaks katon kun mä ite nukun, ja sit yhtäkkii oonkin jossain pimees paikas (epäilisin mun omaa mieltä). Sit siihen mun eteen ilmestyy sellanen hahmo, pimee, niinku vaa jonkun varjo. Sit se rupee puhuun mulle jotai. Mut mä en muista mitä. Mä muistan vaan et jotain järkyttävää ja hirveetä se oli. Sit mä yritän väittää vastaan mut sit se vaan kertoo vielä pahempia asioita ja mä en enää sit pysty sanoon mitään enkä liikkumaan. Oon vähän niinkun oman mieleni vanki. Ja se hahmo 'kiduttaa' mua. Se vaan puhuu mut mä oikeesti tunsin sen kivun. Sit se yhtäkkii kuiskaa mun korvaan 'itsemurha'.

Ja sit se vaa loppu. Se oli yks kauheimmista unista mitä oon nähny. Ja uskokaa, mä oon nähny kaikenlaista. Ja se mikä tuntuu hirveimmälle, on se, että oon tänään kuullu aina välillä sen saman äänen kuiskaavan jotain 'itsemurha' tai 'viillä! Viillä ne auki'  tai 'kuole' tai 'ota yliannostus!' ja 'tapa ittes!!'

Apua...

Mä en tiiä mitä tehä. Itsemurha? Vai pitäskö kertoo jollekki? Mä en tajuu enää mistään mitään.
Tuntuu vaa et on pakko rankasta itteeni jotenki.. Viiltelemällä, syömättömyydellä..  Jollain.. Pakko satuttaa ja rankaista.

Tai, niin se ainaki sanoo...

Syvät haavat

Oon ollut "kipeenä" pari päivää putkeen koska tuntuu pahalle mennä kouluun.. Jotenki tuntuu et mä en ansaitse sitä koska teen kaiken väärin.. Ja aina koulus mulle tulee paha olo. Niinku joka päivä koulus on vaa yhtä kidutusta. Mä oon aiemminkin kyllä miettiny itsemurhaa, mut eilen mä ekan kerran ihan tosissani harkitsin ja suunnittelin sitä... Olo on kun oisin mielenvikanen. No, mistäs sitä tietää vaikka olisinki..

Tiiättekö sen tunteen ku olo on kun ois hullu ja saastanen rotta?

Toisin sanoen epähaluttu ja sekava olo. No mul on sellanen olo nykyään melkein koko ajan.. :/
Sen takia oonkin nyt viillellyt useammin ja tehny viilloist aina vaan syvempii. Ja nykyään tuntuu silt et mitä syvempii ja kipeempii ne on, sitä enemmän se halpottaa.
U know?
Nykyään mä vaan ootan et pääsen psykologille, oon sen ja sitä seuraavan päivän koulus, ja loput joko lintsaan tai esitän kipeetä.. Ja kun oon koulus aattelen vaan et "Mä en enää kestä! Mä haluun luovuttaa! Heti kun vaan pääsen kotiin..." ja nykyään mulla saattaa olla puukko koulussakin mukana jos tuntuu aamulla että tulee huono päivä..

Ei kenelläkään sattuis olemaan minkään näköisiä neuvoja?

En kestä enää..

Mun mieles on tänään vaan pyörinyt niin paljon itsetuhoisia ajatuksia että en oo pahalta ololtani oikeen kirjottamaan. Mutta nyt päätin että kirjotan koska sekin auttaa.. Vähän..

I feel so bad!

Vasta 26.9. On lääkäri.. Ja en tiiä miten kestän sinne... Aattelin ens psykologi kertana oikeesti päästää kaiken ulos mikä huutaa sisällä ulospääsyä.

Ja taas tänään sirruin viiltelyyn... Ärsyttää se et en ees enää voi hallita itteeni.. Musta vaan tuntuu et jos luovuttas ni eivois epäonnistuu.. Mut sit mä tuotan pettymyksen kaikille tutuille/sukulaisille. Must tuntuu et mun harteille vaan kasataan kauheeta taakkaa, ja tuntuu et kaikki odottaa multa niin paljon, sellasta mihin en oikeesti pysty.. Niinkun tänäänkin mun äiti sanoi että odottaa et pääsen lukion international puolelle. (johon keskiarvo on yli 9.1) ja mä tiiän et en pysty. Jokainen tollanen kommentti tuntuu tyyliin toiselta 10kg painolta ladottuna mun selälle. Ja yhteensä siin on ainakin 200kg...

Luovutan...

Niin haluisin. Mut jos möhlin kokeissa, ni en haluu kuunnella sitä hirveetä huutoo kotona, et oisin varmasti voinu saada paremman numeron jos oisin yrittäny.

Mut mä yritin!! Oikeesti.

"Mä teen aina kaikkeni! Ymmärtäkää se.. Mä en pysty parempaan... Älkää huutako mulle..."

Turvassa?

Nyt tiiän että mä en ole suurennellut mun ongelmia. Mun koululla kävi koulupoliisi selittämässä kiusaamisesta. Ja tajusin et mulla on ihan selvä syy tälle kaikelle tapahtuneelle. Mutta antaako se mulle suojaa? Oonko sit turvassa kaikelta ilkeydeltä?

-En.

Pistää miettimään.
Niin siis selvennykseksi: Olen olluta/olen koulukiusattu.
Jos nyt kiinnostaa niin tässä on pienenmoinen kertomus mun elämän kiusaamisesta:

Eli kiusaaminen alkoi ekalla luokalla, jonka aloitti mun 'paras kamuni'. Kiusaaminen sekä fyysistä että henkistä, ja sattu ihan älyttömästi minkälaista vaan olikaan. Ekalla luokalla en tietenkään uskaltanut kertoa kenellekään koska en itsekkään halunnut uskoa siihen, vaan valehtelin itselleni että se menee ohi. Kakkosella aloin jo lintsaamaan sen takia jo niin paljon että oli pakko kertoa äidilleni. Opettajatkaan eivät puuttuneet vaikka asiasta kerrottiin. Kolmannella luokalla uusi openi otti asian esille ja puhuttelut käytiin läpi. Opettaja sanoi aina että se on vaan pikkusta mitä sattuu joka päivä. Minusta itsestäni se tuntui niin kauhealta että en oikeasti uskaltanut sanoa mitään enkä mennä kouluun. Saatoin useastikin pistää kuumemittarin kuumaan veteen ja jäädä kotiin "kuumeessa" koska en yksinkertaisesti uskaltanut mennä kouluun.
     Muutaman kerran mun kamojanikin jo vietiin ja mä itkin joka välkkä vessassa ja piilottelin että en joutuisi hakatuksi tai haukutuksi. Kerroin monesti opelle, mutta vaikka asiaa käytiin läpi pari kertaa, syy oli minun. Opettaja näki asian niin että, minä olin ensin aina haukkunut kiusaajiani, koska nämä kyseiset kiusaajat osasivan näytellä hyvin, ja tulivat itkien luokkaan kertomaan opelle kuinka minä olin haukkunut heitä ja että vaikka he olivat puolustautuneet, olin vain jatkanut.
     Minä en kestänyt sitä enää. En edes vaivautunut puhumaan kenellekään koska pelkäsin sen pahentavan asioita. Saatoin monestikkin vain olla yksin huoneessani ja itkeä. Sitten me muutimme. Olin niin onnellinen päästessäni pois sieltä. En edes uskalla ajatella että missä olisin nyt, jos olisin jäänyt sinne.
    Uudessa koulussani minua ei kiusattu, ainakaan että olisin huomannut. Seitsemännelle luokalle mennessäni, kiusaaminen alkoi taas. Yksi ihminen "varasti" kaikki kamuni, ja veti heidät aina puolelleen haukkumaan minut lyttyyn. Hakkaamista ei enää esiintynyt, ja siitä olen onnellinen. Nyt kahdeksannella luokalla en ole kiusattu, ainakaan suorasti.
....
Huh.. Tuntuu aika pahalle kirjoittaa se...

__________
Dieetistäni: Olen laihtunut 0,5 kg. Eli tavoitteessa mennään

Miley

Heti alkuun anteeksi että tämäkin meni näin myöhään..

Itse 'rakastuin' siihen mileyn biisiin Wrecking Ball (vai miten se kirjoitetaan) Se on vaan jotenkin sellanen mikä iskee. :) Se video ei tietenkää oo mikää maailman järkevin,  mut ei se biisii pilaa.

Keskiviikkoinen psykologi käynti ei ollu kyl mikään maailman paras. Aika hyödytön.. :/ mutta hän kertoi että en mene aitänakaan vielä osastolle. Asiat ei kuulemma oo niin huonosti.. No eipä. Teki mieli sanoo että astus mun kenkii ja sanos sitte sen uudellee.. ://

Ärsyttää..

Mieli on vaa enemmän maassa ku nyt on todistettu et kukaan ei tajuu mua.. -.- no fair.. Mut vaan unohetaan tai sit ignoorataan kunnol.. Nice ;__;

Don't eat!

Tää saattaa kuulostaa karseelta kliseeltä, mutta olin koko päivän syömättä! :Dd mä en syönyt mitään, vaan liikuin aika paljon ja join! Join äly paljo! :Df

Karu totuus

Eilen uskottelin itselleni että olen löytänyt "huoneesta" pienen valon häivähdyksen. Mutta yksinäisyys ja paha olo tekevät hulluiksi, ja hulluna, voi uskoa melkein mitä vaan. On vaan pimeys ja minä. Ei muuta. Ja elämä on, mitä se on. Jos tätä nyt elämäksi voi kunnolla edes sanoa...

Ja sorruinpahan minäkin. Eli jos putkahtaa mieleen kysymyksiä niin kysäise multa. Vastaan kaikkiin kysymyksiin rehellisesti.

Pieni valopilkku.

Oon ehkä mahdollisesti löytänyt valopilkun mun pimeestä huoneesta. Hyvin pienen ja himmeän, mutta enää ei tarvii elää kokonaan synkkyydessä! On se pieni tukipilari/lohtu että ehkä sitä valoa on enemmänkin jossain piilossa.

Mutta yhä on se loppu pimeys. Joka pitää mua otteessaan, eikä hellitä millään. Mä päätin että huomenna astelen suoraa terkkarille ja kerron että enää ei auta vaan istustella, vaan jos meinaan pihalle tästä ahdingosta, niin se on sitten nyt!

En vaan osaa sanoo, teinkö oikeen valinnan. :/ kauheen hankala kun vaan ei osaa kun kritisoida itteensä...

En osaa..

En osaa enää päättää oikeen mistään mitään. Nytkin mulla ois mahollisuus mennä hoitoon, mut enää ees tiiä haluunko vai enkö. Päätöksiä on niin hankala tehdä! Oispa joku sellanen joka tekis päätökset mun puolesta.

Pitäskö mun suostuu lähtemään sairaalaan vai ei?!

En. Osaa. Päättää!

Tänäänkin koulussa, tuntuu et pikku asiat paisuu kymmenkertasiks. Tuntuu, et kaikil on jotai mua vastaan.. Tuntuu, et kukaan ei kuuntele.

Niinkun sanottu, mun elämä on kun pieni pimee ja kylmä huone josta ei pääse pois. Näin mä sen kuvailisin.

Tiiän et apu on hyväks. Mut nyt kun sitä on tarjolla, mä en osaa tarttua siihen. Enkä osaa sanoo pitäiskö mun ees.

Help!

Pysy pinnalla...

Oon pari viime päivää enimmäkseen yrittänyt "pysyä pinnalla", tai siinä lähettyvillä, niin sanotusti.. Tuntuu vaa et sellanen sekalainen ja jättimäinen tunnemöykky vaan kasvaa ja kasvaa.. Ja kasvaa ja kasvaa.. Millään ei enää tunnu olevan minkäänlaista arvoa. Ei mun numeroilla tai koulunkäynnillä, Ei kavereilla tai mulla ittelläni. Mut sit sen takii tuntuu siltä et mä oon vaan totaalisesti epäonnistunut, ihan kaikessa.. Tai helpommin sanottuna mun elämässä.

Mä en enää nää ees niitä pikkuruisia positiivisia asioita, joita saatoin pari viikkoo sitte nähä.. Nyt kaikki vaan tuntuu väärältä, sellaselta kylmältä ja pimeeltä.. Sanottasko vaikka näin, et mun tänhetkinen tila tuntuu olevan kun kylmä, pimee, pieni huone, jossa ei oo yhtään valoo eikä ulospääsyä. Eikä minkään näköstä apua lähelläkään..

Ja tuntuu siltä kun mä en vois ikinä saada minkään laista kunnollista apua. Puhuminen EI AUTA!! Mä tarviin enemmän.. Lääkkeitä, terapiaa, ihan mitä vaan! Sulkekaa osastolle, jos se auttaa mua! Mä en kestä enää elää itteni kaa! Mä en enää kestä pistää sitä feikki hymyä ylleni joka aamu! Mä en kestä kattoo kun kaikki hajoo palasiks mun käsissä..! "Kellään muulla ei voi olla näin paha olo" vois sanoo.. Mut tiiän et on..

Eikä asiaani auta yhtään, että jotkut pikku ääliöt huutaa mun päässä et mulla ei oo arvoa! Et mä en oo muuta kun pieni, tyhmä likka joka ei osaa tehä mitään oikein elämässään... Ja kaikki on mun syytä, teen kaiken aina väärin.
(vaikka ei ne väärässäkään ole.. )
Onks se normaalia?

Help me!!

En.. Vaan.. Pysty..

Mä en vaan pysty enää pitämään tätä tunnetta piilossa sisälläni. Se on pakko päästää pihalle jotenkin! Mä en enää kauaa pysty vastustamaan kiusausta viillellä tai satuttaa itteeni muuten.. Mitä mä teen? apua.. 

Kaikki on ihan sekasta.. Ja kun yritän miettiä jotain asiaa kunnolla, en pysty, koska kaikki asiat ja ajatukset vaan sotkeutuu yhdeksi jättimäiseksi sekasotkuksi, joka tuntuu olevan täynnä pelkkää tuskaa ja surua, ilman pienintäkään häivähdystä onnesta tai iloisuudesta. Sitä suurta ajatusten möykkyä on ihan turha yrittää selvittää, koska jokainen yritys vaan sekottaa ja sotkee sitä enemmän.

Nykyään en pysty edes itkemään vaikka kuinka yritän.. Ei yhtäkään pientä kyyneltä..

Onko se oikein? Se että en pysty itkemään?

Vielä siitä kun se psykologi neuvoi kertomaan äidilleni jos tulee tunne että haluan viillellä, (jotta hän voi viedä minut lääkäriin) niin en osaa sanoa hänelle siitä mitään koska ne halua hänelle pahaa oloa.. Ja ylensä haluan viillellä yksin ollessani, ja eihän hän minua silloin voi mihinkään viedä.. siis kun olen yksin..

Jos teillä olisi jotain neuvoja siihen miten kerron hänelle, ja miten toimin jos haluan viillellä yksin ollessani, niin toivoisin todella että jakaisitte ideat kanssani..

Ja vielä että miten pystyisin estämään itseäni viiltelemästä? En ole keksinyt muuta keinoa kuin olen vienuyt kaikki mahdolliset "Teräaseet" huoneestani pois ja yritän pitää ne pois käsistäni...

Mä oon kovasti miettinyt sitä osasto hommaa, ja nyt se alkaa kuulostaa jo aika hyvältä idealta.. joskin aika pelottavalta.. Välillä mä aattelen et en mä sinne oikeesti haluu ja et sit mut vaan luokitellaan hulluks.. Mut toisaalta se kuulostaa jo aika kivalle sillee.. Varsinkin jos se auttaa mua selvittään mun pään yms..

Kipeenä on kiva olla.. ?

...

Niin tosiaan.. Tulin tänä aamuna kipeäksi, joten jäin sitten kotiin. Ette usko kuinka kova halu minulla on viillellä!! Tuntuu että on vaan pakko satuttaa itseäni jotenkin! Mutta jos teen niin... Se olisi lääkäri reissu... :/ enkä minä halua satuttaa äitiäni yhtään enempää, kuin mitä olen jo satuttanut. Olo on niin epätoivoinen ja sekava! En tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä! Tuntuu vaan että halkeen ihan millä hetkellä hyvänsä!

Apua...

Mä oon ihan sekaisin ja tunnen (ja nään) kuinka paljon oonmuuttunut kesästä.. Kaikki on ruvennut meneen hurjaa vauhtia jyrkkään alamäkeen.. Ja se tuntuu kaikista pahimmalle, kun en tiiä mistä tää kaikki johtuu! Yritettiin sitäkin selvittää eilen siellä psykologilla.. Tehtiin ympyrä diagrammi ja vähän vajaa puolet jäi tyhjäks... (eli siis 1/4 oli unesta johtuvaa, 1/6 olis kamuista johtuvaa ja 1/5 ois koulusta johtuvaa.. Loppu ympyrä jäi tyhjäks..) 

Oon sairas.. Mä tunnen sen.. Jotenkin erilainen..

AARGH! Mun pää oikeesti räjähtää tästä kivusta! Mun aivot ei kestä sitä et en saa satuttaa itseeni. Mitä teen?? 

......

Onko kellään teistä koskaan tällaisia tuntemuksia?

How can I ever be so beautiful?

Mikä olisi teidän täydellinen paino?

Itse ajattelin aloittaa tuon 5:2 -dieetin! Toivoisin että sillä paino putoaisi ainakin sen 2kg.. Jos joku on kokeillut kysestä dieettiä, niin haluaisitko kertoa tuloksiasi? :)

(anteeksi että tuli näin pitkä.. :/)

Viiltely, anoreksia/bulimia, osasto...

Tämän aamuinen psykologi tapaaminen meni mielestäni ihan hyvin. Hän antoi minulle masennustesti lapun jonka täytin ihan mielellään, koska olin jo aika varma kysymyksista. Sain tulokseksi 38 pistettä, ja psykologi lertoi että yli 13 pistettä saaneella voidaan epäillä masennusta.

Tuli sitten puheeks ne 'hoitotoimenpiteet' ja hän soittaa sinne osastolle ja varmistaa kriteerit. Jos täytän kriteerit, se on sitten menolippu osastolle.
Ja siihen saakka jatkan psykologi käyntejä ja tarvittaessa menen lääkärille.. Ja hän neuvoi myös että jos tulee mieli viillellä/polttaa sormia, minun täytyy kertoa äifille tai soittaa psykologille, ja mennä lääkäriin.

Olisin halunnut tänään lintsata koulusta, mutta sitten meni pari asiaa mönkään ja en jäänytkään kotiin..

Hirveä himo olisi viillellä tai satuttaa itseäni mutta..

Viilteleekö kukaan teistä?

Sit viel vähän syömishäiriöistä..
Mulla on jotain bulimian oireita.. Pitää ilmeisesti käydä testeissä..

Masennus..

"Masennus eli depressio on mieliala häiriöiden ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus."

Niinhän se kuulemma on... Siksipä toivon että en sitä sairastaisi... Mielenkiintoni siis heräsi, ja tein pari masennustestiä jotka löysin netistä.
1-testi DEPS-seula
Tulos: Sait 28 DEPS-pistettä

    Hmmm... paljon vai vähän? O.o

2-testi BDI
Tulos: Sait 37 masentuneisuus-pistettä
         Sait 3 ahdistuneisuus-pistettä
        Sait 0 aktiivisuus-pistettä
   
   Hmmm... Mites tuo nyt sitten.. O.o

3-testi  Masennustesti
Tulos: 28 pistettä
 
   Himmh.. Niinno..

Kommentoikaa toki tekin tuloksianne.. on ihan mukava verrata.

Noiden perusteella itse en kyllä osaa sanoa mitään.. :/ ..

Nii että sellaista.. Ilmeisesti mut viedään jossakin vaiheessa laitokselle.. :/ Jos siis mun viiltely, yms. ei lopu.. Mutta sittenpähän saisin edes apua.. Mulla on huomenna taas kerran psykologi-aika, ja ajattelin ottaa kyseisen aiheen esille mahdollisimman nopeasti. Koska sentään vielä tajuun että tarvitsen apua.. :/ mut vaan toivon että siellä (laitoksella) ei olisi ihan niin kauheaa kuin olen kuullut.. Niin, siitäkin olisi kiva tietää.. Siis ihmisten omia kokemuksia. Eli jos siis olet ollut/olet laitoksella, niin olisi mukavaa kuulla vähän millaista siellä on.. Tossa äsken taas söin ylenpalttisesti ja teki taas mieli oksennella kaikki pihalle, muttakun tuo mun oksennus refleksi ei oo paras mahollinen, niin en sitäkään pystynyt tekemään. Siispä purin kiukkuni taas viiltelemällä.. En tällä kertaa hirvittävän syviä tehnyt koska huomenna on se psykologi..

Esittely

Hei kaikki!
Tämä blogi on tarkoitettu enimmäkseen vain itseäni varten. Mutta lukijat ovat aina mukavia!

Olen 14 vuotias tyttö, jonka elämä ei ehkä ole sitä 'normaaleinta'.
Olen juuri saanut tietää, että minulla epäillään masennusta.. Olen yrittänyt pärjäillä kyseisen tiedon kanssa, mutta aina se ei ole ihan niin helppoa.

Blogissani käsittelen asioita joita kohtaan elämässäni. Yritän päästä yli niistä 'kauheista asioista' ja yritän elää asioiden kanssa, joista en pääse ohi. Jaan asioita, joihin etsin vastauksia ja tarinoita.. Pätkiä päivistäni.

Toivottavasti esittely selvitti edes jotain. Ulkoasun muokkaan mahdollisimman pian, vähän kotoisammaksi.