Oon pari viime päivää enimmäkseen yrittänyt "pysyä pinnalla", tai siinä lähettyvillä, niin sanotusti.. Tuntuu vaa et sellanen sekalainen ja jättimäinen tunnemöykky vaan kasvaa ja kasvaa.. Ja kasvaa ja kasvaa.. Millään ei enää tunnu olevan minkäänlaista arvoa. Ei mun numeroilla tai koulunkäynnillä, Ei kavereilla tai mulla ittelläni. Mut sit sen takii tuntuu siltä et mä oon vaan totaalisesti epäonnistunut, ihan kaikessa.. Tai helpommin sanottuna mun elämässä.
Mä en enää nää ees niitä pikkuruisia positiivisia asioita, joita saatoin pari viikkoo sitte nähä.. Nyt kaikki vaan tuntuu väärältä, sellaselta kylmältä ja pimeeltä.. Sanottasko vaikka näin, et mun tänhetkinen tila tuntuu olevan kun kylmä, pimee, pieni huone, jossa ei oo yhtään valoo eikä ulospääsyä. Eikä minkään näköstä apua lähelläkään..
Ja tuntuu siltä kun mä en vois ikinä saada minkään laista kunnollista apua. Puhuminen EI AUTA!! Mä tarviin enemmän.. Lääkkeitä, terapiaa, ihan mitä vaan! Sulkekaa osastolle, jos se auttaa mua! Mä en kestä enää elää itteni kaa! Mä en enää kestä pistää sitä feikki hymyä ylleni joka aamu! Mä en kestä kattoo kun kaikki hajoo palasiks mun käsissä..! "Kellään muulla ei voi olla näin paha olo" vois sanoo.. Mut tiiän et on..
Eikä asiaani auta yhtään, että jotkut pikku ääliöt huutaa mun päässä et mulla ei oo arvoa! Et mä en oo muuta kun pieni, tyhmä likka joka ei osaa tehä mitään oikein elämässään... Ja kaikki on mun syytä, teen kaiken aina väärin.
(vaikka ei ne väärässäkään ole.. )
Onks se normaalia?
Help me!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti