Kaikki on ihan sekasta.. Ja kun yritän miettiä jotain asiaa kunnolla, en pysty, koska kaikki asiat ja ajatukset vaan sotkeutuu yhdeksi jättimäiseksi sekasotkuksi, joka tuntuu olevan täynnä pelkkää tuskaa ja surua, ilman pienintäkään häivähdystä onnesta tai iloisuudesta. Sitä suurta ajatusten möykkyä on ihan turha yrittää selvittää, koska jokainen yritys vaan sekottaa ja sotkee sitä enemmän.
Nykyään en pysty edes itkemään vaikka kuinka yritän.. Ei yhtäkään pientä kyyneltä..
Onko se oikein? Se että en pysty itkemään?
Vielä siitä kun se psykologi neuvoi kertomaan äidilleni jos tulee tunne että haluan viillellä, (jotta hän voi viedä minut lääkäriin) niin en osaa sanoa hänelle siitä mitään koska ne halua hänelle pahaa oloa.. Ja ylensä haluan viillellä yksin ollessani, ja eihän hän minua silloin voi mihinkään viedä.. siis kun olen yksin..
Jos teillä olisi jotain neuvoja siihen miten kerron hänelle, ja miten toimin jos haluan viillellä yksin ollessani, niin toivoisin todella että jakaisitte ideat kanssani..
Ja vielä että miten pystyisin estämään itseäni viiltelemästä? En ole keksinyt muuta keinoa kuin olen vienuyt kaikki mahdolliset "Teräaseet" huoneestani pois ja yritän pitää ne pois käsistäni...
Mä oon kovasti miettinyt sitä osasto hommaa, ja nyt se alkaa kuulostaa jo aika hyvältä idealta.. joskin aika pelottavalta.. Välillä mä aattelen et en mä sinne oikeesti haluu ja et sit mut vaan luokitellaan hulluks.. Mut toisaalta se kuulostaa jo aika kivalle sillee.. Varsinkin jos se auttaa mua selvittään mun pään yms..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti