Oon ehkä mahdollisesti löytänyt valopilkun mun pimeestä huoneesta. Hyvin pienen ja himmeän, mutta enää ei tarvii elää kokonaan synkkyydessä! On se pieni tukipilari/lohtu että ehkä sitä valoa on enemmänkin jossain piilossa.
Mutta yhä on se loppu pimeys. Joka pitää mua otteessaan, eikä hellitä millään. Mä päätin että huomenna astelen suoraa terkkarille ja kerron että enää ei auta vaan istustella, vaan jos meinaan pihalle tästä ahdingosta, niin se on sitten nyt!
En vaan osaa sanoo, teinkö oikeen valinnan. :/ kauheen hankala kun vaan ei osaa kun kritisoida itteensä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti