Mä oon kai aina ollut se 'kiltti tyttö'.. En siks että olisin halunnut tai ollut hyvä missään... Vaan siksi koska mä olin toinen lapsi. Mun veli oli pärjänny ihan hyvin koulussa, ja kaikki paineet asettu mulle. Multa odotettiin hyviä tuloksia ja, musta tuntuu, että ootettiin vähän liikoja. Sain hyvän numeron kokeesta koska tein niin paljon töitä sen eteen. Ja jos sain alle kasipuolen, mä en täyttänyt odotuksia. Oli vaan
"Ihan hyvä mut ens kerralla menee varmasti paremmin"
Se mursi mut.. Nyt jälkikäteen paremmin mietittynä, se oli syy mun itkemiselle iltasin.
Mä en ollut tarpeeksi hyvä.
Ja ne samat paineet on yhä mun harteilla. Veli pääsi jo sinne kouluun minne halus.. Nyt multa odotetaan paljon.. Liikaa.. Jotain mihin mä en pysty vaikka kuinka yrittäsin.
"sä asetat itse ittelles paineet koulun suhteen"
Ne sanoo. Mut mä nään pettymyksen niitten kasvoilta. Ja ehkä tässä vaiheessa kasaan ittelleni paineita, mutta siks, koska ne on aina ollut mulla. Ekasta koulupäivästä lähtien. Joku on asettanut mulle tavoitteita mun puolesta! Ja nyt kun ois aika tehdä omia valintoja, mä en pysty siihen koska mulle on aina asetettu rajat joita ei saa alittaa. Nyt mä olen ihan hukassa koska mulle ei kerrottu miten pärjätään omillaan. Mulle ei kerrottu, miten asettaa rajat itse. Omalle tasolle. Koska mulle on aina ollut liian korkee rima, muiden odotuksien takia, muiden tavoitteiden takia.
Mut on aina työnnetty rikkoutumisen partaalle. Ihan siihen rajalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti